Koivupuuta on käsitelty ja sorvattu yrityksessämme jo yli 50 vuotta. Toimintamme alkoi 1950-luvulla alihankintatöillä. Nopeasti kuitenkin siirryimme omaan tuotantoon.
Ensimmäisiä omia tuotteitamme olivat lasten leikkiautot sekä nukenrattaat ja -sängyt. Toimimme tuolloin nimellä Veljekset Väkinen. 1960-luvulla valmistimme myös keinutuoleja ja -hevosia, sekä lasten tuoleja ja pöytiä. Niiden valmistus jatkui 2000-luvulle saakka. Vuonna 1982 mallistoomme tuli suora syöttötuoli, joka on nykyisen mallistomme perusta. Taittuvan mallin sarjatuotannon aloitimme vuonna 1993.
Vuonna 1977 yrityksemme nimeksi tuli Puutyönliike Pentti Väkinen ja vuonna 1987 Väkisen Puutuote Ky. Vuodesta 2005 olemme toimineet nimellä Syöttötuoli JS Oy.
Kuulumme Suomalaisen työn liittoon, josta tunnuksena tuotteissamme on Avainlippu-tarrat. Tuotteidemme kotimaisuusaste on yli 95 prosenttia.

Syöttötuoli JS Oy | Suomalaista laatutyötä | Ylös